KUN EI MENE IHAN PUTKEEN

Tilasin ensimmäistä kertaa netistä silloin, kun luottokorttinumero näpyteltiin tärisevin käsin hieman hämärältä vaikuttaneeseen nettilomakkeeseen. Sitten sormet ristissä toivottiin pari viikkoa, että lähetys joskus kolahtaa postiluukusta. Tämä oli varmaan joskus vuonna 2006 tai 2007. Sen jälkeen olen tilaillut isoista ja pienistä nettikaupoista, yleensä oikein hyvällä menestyksellä. En ole kovinkaan kauppauskollinen, eli tilauksia eri verkkokaupoista on kertynytRead more

JUHANNUSVIIKON PARAS

Tänä vuonna juhannus on ollut erilainen kuin aikaisemmin – vaikka on rentouduttu, on uudenlaista puuhaa ollut kaikenlaista. Kuten Facebookin puolella jo mainitsin, perheemme kasvoi torstaina yhdellä pienellä ja karvaisella perheenjäsenellä. Niinpä viikonloppu on mennyt hujauksessa pienen villakoiran touhuja katsellen, lelun toisessa päässä roikkuen ja nukkumattina toimien. Niinpä tämän viikon paras asia on meille muuttanut mustaRead more

KURKISTUS UUTEEN KOTIIN

Näin pari viikkoa muuton jälkeen kaikki alkaa vihdoin löytää paikkansa, joten nappasin muutaman kuvan uudesta kodistamme. Toki siellä täällä näkyy vielä kaikenlaista ylimääräistä, mutta oh well. Kotikuvien ottaminen on muuten todella vaikeaa, eli propsit kaikille sisustusbloggaajille! Parasta kodissamme on ehdottomasti sen valoisuus ja isot ikkunat. Vaikka asunnon kunto ei ole priimaa, ihastuin siihen välittömästi. KatuRead more

VIIKON PARHAAT

Podcast. Emma Guns haastattelee podissaan mielenkiintoisia ihmisiä kauneuden maailmasta. Podcastin muutaman viikon takaisessa jaksossa oli vieraana Pixiwoo eli Sam ja Nic Chapman, joiden meikkivideot olivat vuosia sitten minulle portti Youtuben kauneusmaailmaan. Ihailen tyyppejä edelleen, sillä mielettömän ammattitaidon lisäksi he ovat rehellisiä, aidon oloisia ja edustavat Youtuben aikuisempaa sukupolvea. Olen kuunnellut viime aikoina paljon podcasteja, jaRead more

V I H D O I N

Viimeisen kahden viikon aikana on tapahtunut kaikenlaista ihanaa. Elämäämme on vihdoin tullut Oma Ovi, jonka voi sulkea päivän päätteeksi takanaan. Se on vanha, kaunis ja pitää takanaan kesäisen kaupungin. Olen tallaillut Kaivarinrantaa pitkin aamulenkillä, maksanut itseni kipeäksi laatikollisesta lähileipomon leivoksia ja raahannut painavaa Ikea-kassia ratikkapysäkiltä kaatosateessa. Kärrännyt pikkuisen automme täyteen kasveja ja palmuja Plantagenista, jaRead more

PAUSE

Nyt on nimittäin pakko ottaa tauko. Tällä hetkellä elämässä on hieman liikaa liikkuvia osia, jotta ehtisin pitää yllä normaalia blogiaikataulua – päällimmäisinä muuttoon valmistautuminen ja ensiviikkoinen tentti, toivottavasti pian myös varsinainen muutto. Palaillaan siis toivottavasti parin viikon sisällä! FOLLOW MY ADVENTURES: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

VIIKON PARHAAT 20/17

Meinasipa kokonaan unohtua pistää tämä postaus ilmoille, niin paljon puuhaa ja kivoja juttuja tällä viikolla on tapahtunut. Isoimmista lisää myöhemin, tässä viikon parhaat! Luontoilmiö on tottakai ollut hiirenkorvien ilmaantuminen puihin! Lempiaikaani vuodesta, ehdottomasti. Torstaina oli ihana astua ulos, kun ilmassa oli aistittavissa jo kesän lämpöä. Vih-doin-kin! Tapahtuma. Oli ehdottomasti viikonlopun Hevoset Kaivarissa. Se joka onRead more

KLASSIKKO: 3 ASIAA

Näitä kolmen asian haasteita on pyörinyt blogeissa vuosikaupalla, mutta minun reilun vuoden blogihistoriaani sellaista ei ole vielä mahtunut. Juuri tuon kirjoitettuani aloin muuten epäillä itseäni ja miettiä, pitäisikö kaiken varalta kaivella arkistoja… Noh, jospa mennään riskillä! Kolme asiaa… joista pidän Auringonlaskut, koska talvella niitä näkee niin harvoin. Jokaisella paikalla on omanlaisensa auringonlasku – mökillä neRead more

VIIKON PARHAAT 19/17

Hui miten nopsaan tämä viikko on hurahtanut ohi, justiinsahan oli vasta maanantai! Liekö syynä sinnikkäät lumi- ja räntäsateet, mutta tuntuu että myös sää on jumittunut jonnekin maalis-huhtikuun vaihteen tienoille. Olen jälleen viettänyt aikani suhteellisen tiiviisti tenttikirjojen välissä, eli viikon parhaat ovat mallia short & sweet tällä viikolla. Tästä viikosta alkaen viikon parhaat  muuten vasta näinRead more

NOIN KAHDEN VIIKON PARHAAT

Minireissu. Kävimme ennen vappua yhden yön reissulla Tallinnassa. Tuohon reiluun vuorokauteen mahtui kivoja ravintolakokemuksia (niistä lisää pian!) ja rentoa fiilistelyä kaupungilla. Harmi että juuri tuona päivänä puhalsi suorastaan arktinen tuuli ja talvitakki tuli tarpeeseen – enemmän kävi kyllä sääliksi huomattavasti lämpöisemmistä ilmastoista kotoisin olleita turisteja. Tallinna on vaan tosi kaunis ja kätevän matkan päässä! Mysteeri.Read more