5 ASIAA, JOTKA OLEN OPPINUT KOIRANOMISTAJANA

Pikkuinen villakoirapalleromme Penni täyttää tänään enemmän tai vähemmän pyöreät 14 viikkoa. Meidän luonamme se on asunut niistä jo reilu puolet, joten ajattelinkin kirjoitella siitä, mitä kaikkea tuo aika on ehtinyt minulle opettaa.

Pentu on ensimmäinen oma koira minulle, mutta muita eläimiä minulla on ollut pienestä saakka. Puolisolleni koiravauvat ovat tuttuja entuudestaan.

Rutiinit kotona ovat heittäneet häränpyllyä ja uutta olemme opetelleet urakalla, sekä pieni koira että me ihmiset. Herätyskelloa ei ole tarvinnut viritellä kuin pari hassua kertaa – pennulta loppuu uni yleensä ennen kuutta, jolloin nälkä vie voiton. Aikaiset aamut ja hiljaiset kadut ovat tulleet siis tutuiksi!

Tässä muutama muukin asia, joita en osannut edes ajatella ennen koiran hankkimista.

  1. Ei ole mikään vitsi, että iltalenkillä saattaa joutua pysähtymään 15 kertaa, koska 87 % vastaantulijoista lässyttää pennulle jo kymmenen metrin päästä.

    Näin ollen pentu myös tottuu tähän, ja jää hölmistyneenä katsomaan jos joku keh-taa ohittaa hänet pysähtymättä ja ilman lässytyksiä ja rapsutuksia. Ennenkuulumatonta suorastaan.Monta kertaa ensimmäisinä viikkoina kävi myös niin, että ihmiset pysäyttivät meidät keskellä suojatietä tervehtiäkseen pentua. Onneksi näin ei kuitenkaan tapahtunut keskellä esim. Mannerheimintietä. Nyt pennun vähän kasvettua pysäyttäjiä on huomattavasti vähemmän.
  2. Koiraharrastajilla on ihan varmasti ainakin kolme kättä.

    Heinäkuun alussa löysimme itsemme pentukurssilta. Siellä eteen tuli uusi dilemma – yhtäkkiä samaan aikaan piti käsitellä naksutinta, nameja molemmissa käsissä sekä jossain kädessä hihnaa, jonka päässä tempoi pentu, jota kiinnosti huomattavasti enemmän naapuri”karsinassa” treenannut Paavo-cockerspanieli kuin oma omistajansa, joka yritti epätoivoisesti hallita tätä palettia.

    Kun itsestä olisi pitänyt vielä saada oikeaan aikaan ulos jonkunlaista järjellistä toimintaa, alkoi tulla jossain vaiheessa jo vähän toivoton olo. Onneksi pentu on uskomattoman viisas kun sille päälle sattuu, eli pentukurssi päättyi onnellisesti ja siitä jäi paljon harjoiteltavaa käteen.

  3. Koiraihmisillä on pakko olla valikoiva kuulo.

    Kaikki ne neuvojat jotka ovat sanoneet että vinkuva koira pitää jättää huomiotta, teillä on joko tefloniset hermot tai valikoiva kuulo.

    Kun meidän aavistuksen kaikuvan huoneistomme seinillä kimpoili kahdeksanviikkoisen karvapallon sydänjuuria raastava ulina aamulla kello 3.53, yritä siinä sitten kylmettää sydän ja kääntää kylkeä. Hieman vanhempana pikkuinen nukkuu onneksi tosi hyvin eikä huutele yöllä.

  4. Suomalaiset ovat oikeasti uskomattoman kivaa ja sosiaalista porukkaa.

    Tämä maailma aukesi samana päivänä, kun meille tuli koira. Olemme käyneet älyttömän antoisia ja kivoja juttutuokioita tuntemattomien kanssa kaduilla ja puistoissa.

    Mieleenpainuvimpia oli Kauppatorilla oranssien kojujen välistä kuulunut vanhemman herrasmiehen huuto meille ohi kulkiessamme: “Hei, onkos teillä villakoira siellä! Tänne näyttämään sitä!” Tämä herra oli koiranäyttelyveteraani, jonka mukana oli erittäin arvonsatunteva ja hieno villisuros. Saimme mieheltä hyvän vinkin jos toisenkin pennun totuttamiseen ihmisiin ja käsittelyyn, joita onkin harjoiteltu ahkerasti.

    Lähipuistossa kulkevista koirista ja omistajista on löytynyt uusia tuttujakin, kuten viereisessä korttelissa asuva pikkuinen Lucy, joka oli ensimmäinen koira jonka pentumme täällä kohtasi. Näiden kahden välillä oli sielujen sympatiaa – tarjotut herkut jaettiin ja peräkkäin juostiin niin kauan, että molemmat olivat ihan naatteja. Harmi kyllä Lucy muutti Suomesta, joten uusia leikkikavereita on etsitty ahkerasti.

  5. Koiran omistaminen on paljon antoisampaa kuin osasin edes kuvitella.

    Vaikka koira tuo vastuuta ja vaatii paljon, pienen karvaraketin edesottamuksia on uskomattoman kiva seurata. Sillä on oma persoonallisuutensa ja omat touhunsa, ja yhteiselomme on sujunut tosi mukavasti.

    Mietin aina sitä sanontaa, jonka mukaan meille ihmisille koira on “vain” koira, mutta koiralle me omat ihmiset olemme sen koko elämä. Vastuuta ja opeteltavaa on paljon molemmilla, mutta toivottavasti myös yhteistä taivalta.

Jos sinulla on koira, millaisia yllättäviä juttuja sinulle on tullut vastaan koiranomistajuudessa?

FOLLOW MY ADVENTURES: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM