V I H D O I N

Viimeisen kahden viikon aikana on tapahtunut kaikenlaista ihanaa. Elämäämme on vihdoin tullut Oma Ovi, jonka voi sulkea päivän päätteeksi takanaan. Se on vanha, kaunis ja pitää takanaan kesäisen kaupungin.

Olen tallaillut Kaivarinrantaa pitkin aamulenkillä, maksanut itseni kipeäksi laatikollisesta lähileipomon leivoksia ja raahannut painavaa Ikea-kassia ratikkapysäkiltä kaatosateessa. Kärrännyt pikkuisen automme täyteen kasveja ja palmuja Plantagenista, ja suihkinut niitä joka päivä vedellä muina puutarhureina.

Opetellut käyttämään kaasu-uunia ja vienyt kierrätykseen kolme jätesäkillistä tavaraa vaatekaapistani, josta en mielestäni vielä kuukausi sitten voinut karsia mitään enempää.

Katselen ympärilleni kotona sydänsilmä-emojina, ja kiipeän sänkyyn illalla kiitollisena ja iloisena. Olen muuten tähän saakka aliarvioinut Oman Sängyn merkityksen. Viimeisen vajaan vuoden aikana ainakin neljäsosa öistä on pyöritty vuodesohvassa, ja tässä kohtaa pätee kaksi seuraavaa toteamusta: nevöfoget ja nevö ögen.

Meillä ei ole ollut koskaan upouutta sänkyä, saati sitten sellaista ihanuutta, joka nyt on talouteemme saapunut. Nukun kuin tukki ja herään ilman jäykkää selkää tai särkeviä olkapäitä.

Myös jälleennäkeminen Omien Tavaroiden kanssa on ollut antoisa. Ahdistuksen sijaan asunto täynnä pahvilaatikoita on yksi harvoja kivoja asioita muutossa. Vietin kaksi ja puoli päivää purkaen, järjestellen ja ihmetellen. “Ai meillä oli tällainenkin! Ihanaa, saan käyttää tätä taas! No täällähän se tavara xx olikin!”

Muun muassa verhot ovat edelleen kateissa, eikä niiden viimeisestä olinpaikasta ole hajuakaan. Luotan siihen, että ne ilmaantuvat jostain, ehkä ovat vain kesälomalla.

Luonnoskansioni pullistelee kaikenlaista, varsinkin ihonhoidosta ja muutamista uusista meikkijutuista olisi vaikka mitä kirjoitettavaa. Paluu bloggausrytmiin on siis toivottavasti väistämätön, vaikka auringonpaiste ulkona houkutteleekin.

Täällä kaikki siis mallillaan, toivottavasti myös siellä. Kuullaan taas pian!

FOLLOW MY ADVENTURES: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *