UUSI RAVINTOLATUTTAVUUS TALLINNASSA: RATASKAEVU 16

Ensin ajattelin etten ole käynyt Tallinnassa kauhean monta kertaa, mutta tarkemmin mietittyäni päädyin siihen, että onhan siellä on tullut viime vuosina käytyä ainakin kerran tai pari vuodessa. Päiväristeily riittää yleensä mukavasti, mutta viime viikolla saimme niin hyvän diilin hotelliyöpymisestä, että päätimme viettää yhden yön miniloman “etelässä”.

Tallinnassa on erityisen kiva käydä ravintoloissa. Ei vain siksi, että se on edullisempaa kuin Suomessa, vaan myös siksi, että hyviä paikkoja ja kivoja elämyksiä on saanut kokea kerta toisensa jälkeen. En ole erityisen kiinnostunut fine diningista, vaan parhaiten viihdyn rennommassa paikassa, jossa ruoan laadusta ei silti ole tingitty.

Tallinnan uudet ja uudehkot ravintolat taitavat olla melkein poikkeuksetta kekseliäästi ja persoonallisesti sisustettuja, usein vanhan rakennuksen historiaa ja puitteita kunnioittaen. Niinpä halusimme hyödyntää lyhyenkin visiitin, ja käydä ainakin parissa uudessa paikassa.

Olen siitä onnekkaassa asemassa, että lähipiirissäni on paljon Tallinnan-kävijöitä ja ruokaa ja ravintoloita rakastavia alan ihmisiä, joilta saa loistavia vinkkejä.

Niin tässäkin tapauksessa, jossa tiedän vinkkaajan maun olevan samansuuntainen omani kanssa – kun kyselin kivoista ravintoloista yhden yön minireissua silmällä pitäen, ehdotuksia tuli niin monta että riittävät vielä ainakin kahden visiitin tarpeiksi (terkut ja kiitokset Espooseen :)).

Coat Marimekko | Leggings Calzedonia | Ankle boots Mango | Bag Stella McCartney | Scarf Balmuir

Päädyimme lounaalle Rataskaevu 16:een, joka sijaitsee vanhankaupungin sydämessä samannimisessä osoitteessa. Meille oli pöytä kauniin tilan yläkerroksessa, joka oli älyttömän viehättävä pieni “soppi”.

Alkuruoaksi söin nautaa ja avokadoa. Oudohkolta kuulostava yhdistelmä, käytännössä herkullinen. Paras osa annosta oli kastike, jota olisin voinut syödä ämpärillisen. Pääruoaksi tilaamani uunilohi kaipasi suolaa, mutta oli pehmeää, herkullista ja kypsyydeltään juuri oikeanlainen.

Tarjoilijamme oli uskomattoman aurinkoinen, välitön ja ystävällinen mimmi. Hän oli hieno esimerkki siitä, miten onnistunut kokemus ei välttämättä tarvitse minkäänlaisia kommervenkkejä – vain ammattitaitoa, karismaa ja itsevarmuutta, ei sen kummempaa.

Koska tiedättehän muutkin sen tunteen, kun joskus asiakkaana on vähän huolissaan siitä, miten tarjoilija tai muu asiakaspalvelutyyppi hoitaa hommansa – tai oikeastaan siitä, hoitaako. Täällä siitä ei ollut tietoakaan, vaan palvelusta yleensä nipottavana minäkin sain rentoutua.

Tykkäsin paikan rennosta fiiliksestä kokonaisuudessaan. Pöydällä saapumistamme odotteli lasten lelukarhu, koska miksipäs ei. 🙂 Tuollaiset pienet jutut tuovat kokemukseen oman jujunsa – pöydällä pönöttävä karhu jää mieleen ihan varmasti myös aikuiselle. Kokemuksen kruunasi laskumme, johon tarjoilijamme oli kirjoittanut meille kiitokset ja piirtänyt päivän säähän sopivasti sateenvarjon. Ihana, huomaavainen pikku juttu!

Suosittelen Rataskaevu 16:sta lämpimästi. Pöytävaraus on erittäin hyvä idea. Lähistöllä sijaitsee myös ravintolan pikkusisarus, samaa listaa käsittääkseni tarjoileva Väike Rataskaevu.

Rataskaevu 16, Tallinna.

Had lunch at a lovely restaurant in the Old Town of Tallinn, Rataskaevu 16. Great service and yummy food!

FOLLOW MY ADVENTURES: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *