VIIKON PARHAAT 14/17

Viikon paras tunteiden pukeminen sanoiksi löytyi tästä blogitekstistä. Hiustenlähdön – oli sen takana mikä tahansa syy – aiheuttamaa fiilistä ja vaikutusta on mahdoton selittää sellaiselle, joka sitä ei ole joutunut koskaan kokemaan.

Hiukset, jos mikä, on helposti itsestäänselvyys – kuten mikä tahansa muukin asia silloin kun siihen ei joudu kiinnittämään erityistä huomiota tai sen kanssa ei ole ongelmia.

Minulla ei ole ollut hiuksettomuuskriisiä viime kuukausina, mutta tunnistan erittäin hyvin postauksen haastateltavan tunteet siitä, että tuijottaakohan kaikki tuolla mun takana mun kaljua.

Ihanin väri. En ollut ajatellut joka puolella näkyvää pinkkiä minään erityisenä ilmiönä tai tietyn aikakauden tuotteena, mutta tämän jutun luettuani tajusin että millennial pink on ihan oma juttunsa, joka on viime vuosina näkynyt ihan joka puolella.

Epäilen ja mutuun perustuen totean, että Pantonen tämän vuoden väriksi valitsemasta vihreästä tuskin tulee lainkaan yhtä iso juttu. Epäilen myös, että olen vähän sokea tällaisille jutuille – totean vaan että “joo, onpa kiva että on pinkkiä” sen sijaan, että analysoisin jotain tämmöistä oikeasti.

Siksi olenkin salaa pettynyt, koska kuvittelin olevani uuden vaaleanpunaisen paitani kanssa trendien aallonharjalla. Kiitos siis NYMag, että kerroit vaaleanpunaisen olleen pinnalla jo viimeiset viisi vuotta.

Virkistävin. Puhuin talviturkin heittämisestä jo pari viikkoa sitten, mutta projekti venyi rannassa itsepintaisesti hengailleitten jäiden takia. Tällä viikolla talviturkki sai vihdoin kyytiä!

Sen heittäminen oli minulle iso juttu, koska olen aina ollut pelkuri järvessä uimisen suhteen. Viimeksi pulahdin Suomessa järvessä 2015 eikä sitä voi oikeastaan edes kutsua uimiseksi.

Tuon jälkeen uimiseni on rajoittunut Dubaihin, jossa merivesi on siellä kolmenkympin hujakoilla ympäri vuoden. Hieman erilainen kokemus siis.

Katsotaan, josko pulahtaminen jäisi tavaksi – ihana olo siitä ainakin tuli. Jospa minusta sittenkin tulee sellainen avantouimarimummo, joita kovasti ihailen!

TV-sarja. En muista, kirjoitinko Big Little Lies‘sta aikaisemmin (enkä totta puhuen jaksa alkaa kaivella vanhempia viikon parhaita), mutta vaikka olisinkin kirjoittanut niin teen sen uudelleen.

HBO:n sarja tuli päätökseen tällä viikolla. Vaikka sen juoni ei ehkä ollut maailman mullistavin, tunnelma veti mukaansa heti ensisekunneista saakka.

En osaa määritellä täysin miksi sarja kolahti niin kovasti, mutta pääosien roolitus oli todella kohdallaan. Samoin musiikki. Ja mainitsinko jo, että Pohjois-Kalifornia (sarjan tapahtumapaikka) alkoi kiinnostaa entistä enemmän?

Nyt olen katsottavien sarjojen suhteen vähän tuuliajolla – tiedättehän sen tunteen mikä jää, kun jotain kivaa loppuu ja ei voi olla varma, milloin seuraavaksi tulee joku yhtä hyvä sarja. Viime vuonna tähän aikaan minulla ei ollut aikaa eikä energiaa tuijottaa telkkaria, olen ottanut vahingon kyllä korkojen kanssa takaisin viime kuukausina.

Biisi. Jatketaan edellisen kohdan hehkutusta Big Little Lies‘n tunnaribiisillä. Michael Kiwanuka on superlahjakas brittiartisti – uskoisitteko äänen ja soundin perusteella, että tyyppi on 29? Minä en ainakaan!

Bonusbiisi, koska Draken kuuntelu ei varsinaisesti ole vähentynyt parin viikon takaisesta. Joku osuva fiilis näissä uusissa biiseissä vaan on.

Aurinkoista viikonloppua!

FOLLOW MY ADVENTURES: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM