UUSIA IHONHOITOTUOTTEITA JA KORKEITA ODOTUKSIA

Mainitsin viikon parhaissa jokin aika sitten uusista ihonhoitorutiineistani, joita olen pikku hiljaa ottanut viime viikkoina käyttöön. Kerron niistä tarkemmin kunhan ehdin, mutta esittelen ensin satsin uusia täsmätuotteita, jotka ovat päässeet heti tositoimiin.

Vaikka olen uudistanut tuotevalikoimaa urakalla, olen tietty käyttänyt ensin vanhat loppuun ja vasta sitten satsannut uusiin. Esimerkiksi kaksoispuhdistuksessa ei ole niin tarkkaa, mitä tuotteita käyttää, kunhan ne toimivat oikealla periaatteella. Olenkin käyttänyt loppuun yhden puhdistusöljyn jämiä sekä Lidlin puhdistusmaitoa, vaikka siinä “kiellettyjä” ainesosia eli mineraaliöljyä ja parabeenia onkin.

Pixi Glow Tonic

Hapot ihonhoidossa olivat minulle muka ihan uusi juttu, kunnes tajusin että juuri niihin perustuu minulla niin hyvin toimivan Hydrafacialin Beta HD-seerumin teho. Niinpä aion kokeilla happoja laajemmallakin skaalalla ja edullisemmista hintaluokista.

Ensimmäiseksi tuotteeksi valitsin tämän miedosti kuorivan kasvoveden Pixiltä. Glow Tonic sisältää 5% glykolihappoa, ja sen vaikutus on nimenomaan kuoriva ja kirkastava.

Teho on moneen muuhun tuotteeseen verraten mieti, mutta moni kauneusbloggaaja suositteli tätä “aloittelijan hapoksi”. Ihoni on ollut sen verran samea, että vaikutuksen huomasi silti selvästi muutaman päivän käytön jälkeen.

Tykkään tästä ja tähän mennessä tuote on toiminut odotetusti, mutta odottelen saapuvaksi The Ordinarylta hieman voimakkaampaa ja huomattavasti edullisempaa glykolihappokuorintaa.

Nip & Fab Kale Fix Clay Mask

Tämä on ensimmäinen savinaamio, joka oikeasti tuntuu myös kosteuttavan ja ravitsevan ihoa voimakkaan puhdistuksen sijaan.

Olen kokeillut pari kertaa ja tykkään! Tämän hinta oli noin kympin, paljoa sen enempää en savinaamiosta maksaisikaan.

Mixa Hand Cream

Mixan tuotteita ostan mielelläni aina kokeiluun reissusta, mutta käsimatkatavaroilla liikkeellä olo asettaa aina omat rajoituksensa. Tarjolla olisi ollut myös paksumpi yökäsivoide, mutta kaipasin nimenomaan sellaista päiväkäyttöön.

Tämä kaveri on erittäin ravitseva ja imeytyy nopeasti, enkä käsivoiteelta sen enempää kaipaakaan.

The Ordinary Hyaluronic Acid 2% + B5

Pelkistetty ja toimiva hyaluronihapposeerumi, joka on viime viikkoina ollut kaivattu tehokosteuttaja ihoni pintakuivuuteen. Jättää ihon pinnan pehmeäksi ja selvästi kosteutetuksi.

Arvioiden perusteella moni ei pidä seerumin lievästä tahmaisuudesta, mutta minua se ei ole häirinnyt lainkaan. Muutaman euron hintansa väärti moninverroin!

The Ordinary Natural Moisturizing Factors + HA

Kosteusvoide, jota olen käyttänyt edellämainitun kaverina. Toimii oivasti ja oikein annosteltuna (pieni määrä) uppoaa ihoon täysin. Purkista tullessaan tuntuu jankkimaisen tönköltä ja levittyminen vaatii jonkun verran totuttelua.

Koostuu muunmuassa amino- ja rasvahapoista ja muista ainesosista, joita ihossa on luonnostaan. Silikoniton ja öljytön. Kokonaisuudessaan tehokkaimpia kosteusvoiteita joita olen koskaan kokeillut!

The Ordinary High-Adherence Silicone Primer

Blurraava ja siloittava primer, joka jättää sopivan tahmeahkon mattapinnan meikkivoiteen levitystä varten. Ei sinällään ihmetuote joka pitäisi ihon mattana ympäri vuorokauden, mutta työpäivän verran toimii oikein hyvin.

Tämä taisi maksaa viitisen euroa, eli vetää kyllä pitemmän korren useamman kympin primereista.

The Ordinaryn tuotteet ovat siis hinta-laatusuhteeltaan tähän saakka ihan loistavia. Ei siis lainkaan ihme, että ne ovat pyörremyrskyn lailla valloittaneet ihonhoitointoilijoiden maailman.

The Ordinary kuuluu Deciemin brändeihin, joille kaikille yhteistä on filosofia siitä, ettei tuotteissa ole mitään ylimääräistä. Purkkien kyljissä ei myöskään tukeuduta perinteiseen markkinointi- ja mielikuvien maalailu-jargoniin. Tuotteiden hinnat ovat erittäin maltillisia ja laatu sekä teho huippuluokkaa.

Kuluttajan pitää siis olla valmis näkemään hieman enemmän vaivaa tuotteiden käyttöä ja oikein yhdistelemistä silmällä pitäen, mutta brändin ympärillä olevan hypen perusteella melkoisen taitaa olla siihen valmis!

Minusta on ihanaa, että joku ei kosmetiikan ja ihonhoidon maailmassa lupaile turhia vaan keskittyy nimenomaan tuotteiden toimivuuteen ja laatuun.

Ajattelin kuitenkin kirjoitella The Ordinarysta lisää kun saan tuotteista lisää kokemusta. Olen tilannut valikoimasta vaikka mitä jo siksikin testattavaksi, koska viidelläkympillä sai yhden tai kahden tuotteen sijaan melkoisen monta enemmän.

Onko siellä kokemuksia näistä tuotteista tai viimeaikaisia suosikkeja? 🙂

These are some of my recent skin care purchases, mostly loving them!

FOLLOW MY ADVENTURES: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM