MATKALAUKKUELÄMÄÄ

Jos haluaisi syyllistyä klikkiotsikointiin, tämän postauksen asian voisi esittää kahdella vaihtoehtoisellakin tavalla.

Olen vailla vakinaista asuntoa.

tai

Olen koditon.

Keksin myös kolmannen, joka ei myöskään mairittele kolmeakymmentä lähentelevää, aikuiseksi itseään mieltävää.

Asun virallisesti vanhempieni luona.

Koska tämä kaikki on tapahtunut omasta tahdostani ja aloitteestani, mikään noista ei varsinaisesti ole totta. Määrittelisin siis eläväni tällä hetkellä matkalaukku- tai reissukassielämää.

Minulla on siis viimeksi ollut oma koti heinäkuussa 2016. Sen jälkeen olen raahannut kamppeitani milloin missäkin. Toki vakituisemmin parissakin paikkaa, en ole siis punkannut viikoittain vaihtuvilla kavereiden sohvilla (vaikka niitäkin on tarjottu, ja siitä olen kiitollinen).

Tämä kaikki sai alkunsa päätöksestä jäädä opintovapaalle, ja siitä että puolisoni työskenteli tuolloin vielä Dubaissa. Koska ajattelin viettäväni Dubaissa enemmän aikaa kuin Suomessa, oman asunnon pitäminen täällä olisi tullut vain kalliiksi.

Elämä kuitenkin heitti kierrepallon, jonka johdosta meitä kodittomia olikin loppusyksystä täällä Suomessa kaksi. Siitä asti on eletty jonkunlaisessa välitilassa. Sellaisessa, jossa ei itsestä riippumattomista(kin) syistä ihan tiedä, mihin seuraavaksi asettuu.

Vuoden takaiseen verrattuna elämä on erilaista – puoliso herää aamuisin vierestä sen sijaan, että välissä olisi tuhansia kilometrejä tai parin satelliitin mittainen matka. Elämän saa rytmittää omaan tahtiin.

Käymme kaupassa mummeleiden ja pappojen kanssa aamukymmeneltä. Emme istu autossa ruuhkassa hampaita kiristellen tai laske päiviä viikonloppuun. Betoniviidakot ovat vaihtuneet – ainakin hetkellisesti – järvimaisemiin, ja salille on viiden minuutin kävelymatkan sijasta 20 kilometriä autolla.

Valehtelisin jos väittäisin, että epävarmuus tulevaisuudesta, kodittomuus tai loputtomalta tuntuva kamojen pakkaaminen, purkaminen ja etsiminen ei tuntuisi raskaalta. Toisina päivinä tuntuu siltä, että en jaksa enää kertaakaan miettiä, missä saakelissa lenkkarini nyt olivatkaan ja minne olen jättänyt lempifarkkuni.

Stressi on minimissä, mutta huolten määrä nyt tuntuu aina olevan vakio. Varsinkin minulla, ainahan sitä pitää jostain valittaa – vaikka kovasti olen yrittänyt vähentää. Haluan tiedostaa sen, että tämä on todennäköisesti ainoita aikoja elämässä, kun olen niin vähän sidoksissa mihinkään kuin nyt.

Ironista tietty on se, että nyt kun olisi mahdollisuus ja aikaa matkustaa mihin vaan, pitää suunnitella ja budjetoida tarkemmin. Ja jos huolten määrä on vakio, niin on myös reissuista haaveilemisen määrä. Onneksi on Instagram, jonka kautta pääsee kuokkimaan muiden kaukomatkoille vaikka monta kertaa päivässä.

Ei tässä joka tapauksessa mitään hätää ole, päinvastoin. Vanhempiemme ansiosta meillä on useampikin katto pään päällä, ja oman kodin puuttuminen on oikeastaan pienin huolista. Ja ne muutkin huolet ovat sellaisia, joiden uskon järjestyvän ennen pitkää.

Parasta tässä ajassa on ollut ymmärtää, miten mittaamattoman arvokas asia on perhe ja ystävät. Ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa on ollut aikaa ja mahdollisuus viettää kiireettömästi aikaa kaikkien niiden ihmisten kanssa, jotka päivittäin käyvät mielessä.

Postauksen kuvat ovat edelliseltä viikonlopulta. Ajelimme moottorikelkalla järven jäällä, minä ensimmäistä kertaa elämässäni. Koira juoksi korvat lepattaen minkä tassuistaan pääsi, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja illalla varpaita sai lämmitellä saunassa sielunsa kyllyydestä.

Nyt jos joskus olen ymmärtänyt sen, miten elämän ei pidä olla elämistä viikonlopusta viikonloppuun, talvilomasta kesälomaan ja seuraavaan pitkään viikonloppuun. Ei elämä tapahdu vain silloin, vaan se tapahtuu joka päivä.

We are currently homeless, and I’m okay with that.

Save

FOLLOW MY ADVENTURES: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM

2 thoughts on “MATKALAUKKUELÄMÄÄ

  1. Täällä asutaan myös tällä hetkellä virallisesti vanhempien osoitteessa. Suomessa on miltei mahdotonta kadota kartalta. Vakuutusyhtiöt ym eivät millään tahtoneet sisäistää, etten asu missään! 😄

    Näitä termejä olen myös pohtinut omalla kohdallani. Ei tunnu kivalta ruksittaa erinäisiin papereihin kohtaa “työtön”, koska en sellaiseksi itseäni miellä. Jatkossa voisin tuhertaa sanan eteen etuliitteen “omasta tahdosta”.

    1. Meillekin vakuutusyhtiössä hieman kohoteltiin kulmia, kun ilmoitimme uudeksi osoitteeksi saman, jossa vanhempani asuvat. 😀

      Mutta tosiaan, tässäkin asiassa huomaa miten kaikelle niin helposti antaa (sekä itse että myös ympäröivä yhteiskunta) tietynlaisen leiman, vaikka nykyään niin moni asia on valintakysymys, onneksi. Minun pitää aina muistutella itseäni, että tämä tilanne on omanlaistaan, hetkellistä ylellisyyttä. 🙂

Comments are closed.