HALOO, NYT ON KEVÄT! ELI KAIVELEMASSA INSPIKSIÄ OMASTA KAAPISTA

Olin syksyllä ihan koukussa Pinterestiin. Silmät kiiluen naputtelin hakukenttään kaikkea DIY-kukkaseppeleistä muotiviikkojen kuumimpiin asuihin. Muutaman kuukauden jälkeen taulu toisensa jälkeen toistuva täydellisyys ja inspiraatiotulva alkoi kuitenkin ärsyttää.

Huomasin Pinterest-kaninkoloon joutumisen tuovan tullessaan jatkuvasti uusia pakko saada-tarpeita. Let’s be honest, sellaisia ei oikeasti ole olemassakaan, ellei viimeinen t-paitani olisi juuri revennyt kahtia tai ainoat sukat hiutuneet puhki. Ja siitä tilanteesta ollaan suhteellisen kaukana.

Muutama viikko takaperin palasin Pinterestin ihmemaailmaan, tällä kertaa luvaten pitää järjen päässä. Selailin sivu toisensa perään kukkaprinttejä, pastellivärejä, vaaleita farkkuja, ja mitä näitä nyt on. Blaah, totesin sitten ja luovutin.

Harvemmin olen päätynyt ostamaan mitään erityisen keväistä, ja siihen on yksi ja ainoa syy. Kipitän menemään läpi vuoden suhteellisen samoissa rytkyissä, tai ainakin samantyylisissä. Kashmirneuleet pakkaisin kesäksi pois, mutta Suomen sään tietäen niihin saa hyvillä mielin pukeutua ainakin vapun yli. Niinpä ne löytyvät tästäkin postauksesta. 🙂

Strategiani täksi kevääksi on löytää mahdollisimman konkreettista inspistä omasta kaapistani. Katsoa siellä jo olevia juttuja uusin silmin. Koska, edelleen let’s be honest, ne kukkaprintit ja pastellit olen skipannut aikaisempinakin vuosina.

Kuitenkin kaapissani on ne värit ja jutut, joissa viihdyn. Pehmeät värit loistavat poissaolollaan, ja pinoista pilkottaa geometristä printtiä kukkakuvioiden sijaan. Kaivelin kaappeja ja laatikoita inspiraatiota etsien, ja totesin että omistan sikapaljon kaikkea kivaa jo! Itseni tietäen muutama uusi juttu varmasti löytää tiensä luokseni, mutta so be it.

Koska meillä ei edelleenkään ole omaa kotia, omaisuuteni on siroteltuna sinne tänne, enkä saanut haalittua kaikkea kuvaushetkellä paikalle. Mielikuvitus siis käyttöön 🙂

Tennarit

Koska kirkas valkoinen aiheuttaa minussa sekä paniikkia että silmien aristusta, mutta kätköistäni löytyy kermanvärisenä sekä nauhalliset että tarralliset tennarit. Katujen kuivumista odotellessa!

Matalat nauhakengät

Näitä omistan yhdet sekä taupen värisenä että mustina. Ehdottomasti mukavimmat kengät sille ajalle, kun vielä ei ole ihan ballerinakeli, mutta tarve on jotain tennareita siistimpää.

Pellavaiset t-paidat

Perusväreissä, koska käyvät kaiken kanssa. Musta ja valkoinen Banana Republicin, vihreä H&M.

Neuleet

Erityisesti korallinvärinen neule saa hymyn huulille. Eikä syyttä, sillä se on varmaan värikkäimpiä omistamiani vaatekappaleita. 😉 Kun pukee kevyemmän takin, neuleille saa käyttöaikaa piiiiiitkälle kevääseen. Suomen kesähän on tunnetusti viileä ja vähäluminen. Kuvissa beige neule Massimo Dutti, korallinvärinen Joe Fresh, valkoinen Inhabit NY.

Farkkutakki

Kun tämän voi vetää kaapista, Suomen kevät on virallisesti jo tosi pitkällä. Onneksi farkkutakkikautta edeltää nahkatakkikausi!

Nilkkapituiset farkut

Okei, meneekö nämä perusjutut jo liian pitkälle? Löysin joulun jälkeen Zaran aleista nilkkamittaiset, tummansiniset farkut jotka ovat olleet kovassa käytössä jo nyt nilkkureiden kanssa. Odotan innolla ilman lämpiämistä, jotta voi kulkea nilkat paljaana. Teineillä on ikuinen kevät, mutta itse olen sen luokan grandma että jätän suosiolla nuoremmille.

Kapeat hameet

Joustava kynähame paksua trikoota nyt vaan on parhaita juttuja, joita ihminen voi omistaa. Zaran musta-valkoinen hame on ollut suosikkini jo varmaan kolmisen vuotta, ja pidän siitä tosi paljon edelleen.

Millaisia kevätvaatteita siellä ruudun toisella puolella haikaillaan?

This year my goal is to find spring inspiration from my own wardrobe.

Save

FOLLOW MY ADVENTURES: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM