LIVING WITH ALOPECIA: HOW I LEARNED TO ACCEPT I’M LOSING MY HAIR

Alopecia

When I was in my teens, it really hit me. The precious hair on my head will get thinner and thinner, and there’s not much I can do about it. I am writing this post because I would have wanted to read something like this back then. And basically at any point between my teen years and now.

I had probably realized it before, but in my early twenties struggling to cover my scalp under wisps of hair on a daily basis was becoming an ordeal. I had nowhere to hide anymore. Letting my hair air-dry was out of the question, as was leaving the house without a careful, time-consuming hair-styling session. I was going to face my twenties with the prospect of losing a lot of hair and not much of it really growing back.

If you have read my about page, you already know I have two different kinds of alopecia. The first one is androgenetic, meaning I am losing mostly the hair at the crown of my head. Little by little, the hair follicles “die” and won’t produce a new hair when the last one falls.

As an added bonus I also have alopecia areata. That’s the kind where I lose patches of hair in my scalp completely for some time. The hair grows back after weeks of months, very fine and baby hair-like in quality. The patches come and go and their size varies – usually they are a little larger than coin-size. Recently the patches have been non-existent, as opposed to a couple of years ago when they appeared as if we were playing peek-a-boo. Brushing through my hair, one would just appear and moments later, another.

Alopecia

Alopecia

In my early 20s, I was still able to backcomb and crimp my hair in a way that it looked pretty normal. Every morning, armed with a mega-sized bottle of hair spray, I got into battle of trying to make my hair as big as I possibly could. At that point I had decided I was not going to be giving in to hair loss and the eventual doom of the hair follicles on the top of my head. Now, a few years later, I admire my relentlessness then and can just say “well, what ya gonna do when genetics are coming for you”…

At almost (next week!) 29, I’m finally ok with the fact that there’s a high probability I will resemble a balding middle-aged man in the next 10 years. Don’t get me wrong – there’s nothing wrong with balding, middle-aged men, but if I got to choose, I would prefer not to be balding when I’m a woman in my thirties. You probably wouldn’t either.

The amount of hair I have probably qualifies as a head full of hair for some, but in reality there’s quite a lot less than that. My biggest hair loss area is throughout the crown and at the front. It will probably get gradually thinner throughout. Most of the hair left will be at the back of my head – do you get the balding, middle-aged man reference now? ūüôā

The thinning areas combined with the extremely annoying way my hair behaves (meaning that it doesn’t), the only way you’ll see me wearing my hair is up on a ponytail or a knot-resembling thing. My hair is wispy, patchy, thin and usually looks a little worse for wear. Like someone dragged me through a hedge backwards. Or like I just woke up. Or both.

I always dreamed of having long, thick hair. Naturally wavy and beautifully colored. I would have loved to be able to make braids, up-dos and high ponytails. Those dreams changed into hoping I will get to keep most of the hair I have left. That it magically would not fall out.

Still, I’m no longer doing treatments, medication or special vitamins in the hopes of “curing” my hair loss. After trying bunch of stuff over the years, none of which worked, I decided it just isn’t worth it. It doesn’t mean it wouldn’t be worth it for someone else, quite the opposite. Try everything you want to and then some! We are all different and react differently.

For me, it is what it is, I’d rather wear a wig and splurge on a great handbag.

BOTTOM LINES

The amount of hair in my head does not make me any better or worse, or different, for that matter. Why do I wear a wig, then? Because wigs can really awesome. They can also be really annoying.  I have to dedicate a post to that stuff alone, so stay tuned!

I’d rather choose being myself, trying my best at being a great, loving and kind person a million times over, if I had to choose between that or having amazing hair.

Don’t take hair for granted – like health or anything else in life. If you get annoyed with your hair (or anything, for that matter), remember that someone else out there is thinking how they would do anything to have exactly that.

Saying that the hair is a woman’s crown is the biggest load of crap I have ever heard in my life. I mean… Give me a break. It’s nice to have a full head of hair, but you’re basically saying that looks are the only thing that is important and valuable in a woman. Well, the 1700s called and wanted you to hop on a time machine and get back to the century you belong to.

As with any other aspect of us, we are all different and that should be celebrated. It is amazing that the media imagery has diversified immensely lately (watch this if you don’t believe me), and hopefully will continue to do so. In media images that are the norm, a healthy woman has full, beautiful hair.

The image portrayed by the media is also a gender equality issue that spans way beyond just looks. For men, baldness pretty much equals credibility and nothing out of the ordinary. When a woman has thinning hair, the first thing people always wonder is “what’s wrong with her?”. That needs to be changed.

Most things in life are depend on a choice. If a woman losing their hair decides to wear a wig, that’s her choice. If she decides to go without, that’s her choice. And she is allowed to do which ever the heck she pleases.

Living with Alopecia

Halusin kirjoittaa tämän tekstin siksi, koska olisin noina vuosina Рtai oikeastaan milloin vaan sen jälkeenkin Рhalunnut lukea lohdukseni jotain tällaista.

Kun olin teini-ikäinen, tajusin sen väistämättömyyden. Hiukseni tulisivat lähtemään todennäköisesti neljäkymppisiini mennessä, enkä oikeastaan voisi asialle mitään. Luonnollisen hiustenlähdön myötä suurin osa hiustupeista kuolisi pikku hiljaa, eivätkä enää kasvattaisi uutta hiusta.

Parikymppisen√§ hiustenl√§ht√∂ alkoi olla tosiasia. P√§ivitt√§in k√§vin taistoon ohenevaa p√§√§nahkaani vastaan. Yritin peitt√§√§ sen hapsottavilla haivenillani p√§iv√§ toisensa j√§lkeen. Hiusten j√§tt√§minen muotoilematta ei tullut kyseeseenk√§√§n – ei my√∂sk√§√§n talosta ulos l√§hteminen ilman, ett√§ olin tupeerannut, taivuttanut ja lakalla j√§m√§ytt√§nyt kuontaloni paikalleen. Hiustenl√§ht√∂ tuntui lohduttomalta. Nuorelle naiselle hiukset ovat v√§ist√§m√§tt√§ iso osa identiteetti√§. Vaikka t√§m√§ kuulostaa ehk√§ kauhealta, olisi ollut tietyll√§ tavalla helpompaa, ett√§ hiustenl√§ht√∂√∂n olisi ollut joku “oikea syy” – geenej√§ en laskenut sellaiseksi.

Jos olet lukenut blogin esittelysivun, tiedätkin ehkä jo että minulla on kaksi erilaista alopeciaa, eli autoimmuunisairautta jotka aiheuttavat hiustenlähtöä. Ensimmäinen on androgeneettinen alopecia, joka tuo mukanaan hiusten harvenemisen päältä ja edestä. Pikku hiljaa hiustupet kuolevat siis pois eivätkä enää tee uusia hiusten alkuja päänahassa.

Eikä siinä vielä kaikki! Minulla on myös lievä pälvikaljuus. Sen myötä päänahkaani ilmaantuu pieniä, kaljuja läiskiä. Ne tulevat ja menevät Рhiukset saattavat pudota kolikon kokoisesta kohdasta muutamaksi viikoksi tai kuukaudeksi, ja kasvavat takaisin ensialkuun hentoisina ja melkein läpikuultavina. Viime aikoina pälviläiskiä ei ole näkynyt, mutta pari vuotta sitten niitä ilmaantui tuon tuosta.

Androgeneettinen hiustenlähtö on kuitenkin se, joka vaikuttaa elämääni enemmän. Parikymppisenä hiuksia muotoilemalla harvenevat hapset oli vielä mahdollista peittää. Tuolloin elin tietyllä tavalla edelleen siinä ajatuksessa, että ei ne hiukset mihinkään ole putoamassa. Noh, nyt sanoisin tuohon että what ya gonna do, geeneillä on painava sanansa sanottavana.

Alopecia

Alopecia

Nyt, melkein 29-vuotiaana (t√§m√§ virstanpylv√§s odottelee jo ensi viikolla!), olen hyv√§ksynyt sen ett√§ kuontaloni tulee muistuttamaan kaljuuntuvan, keski-ik√§isen miehen hiustyyli√§ seuraavan vuosikymmenen sis√§√§n. √Ąl√§ ymm√§rr√§ v√§√§rin – keski-ik√§isiss√§, kaljuuntuvissa miehiss√§ ei ole mit√§√§n vikaa, mutta jos saisin valita, en haluaisi olla kaljuuntuva, kolmekymppinen nainen. Tuskinpa kukaan haluaisi.

T√§ll√§ hetkell√§ p√§√§ss√§ni olevat omat hiukset eiv√§t vaikuta ulkopuolisen silm√§√§n merkitt√§v√§n ohuilta. Kuitenkin ohenevat alueet yhdistettyn√§ eritt√§in ohueen, liukkaaseen ja velttoon hiustyyppiini ei ole helpoin mahdollinen yht√§l√∂. Hiukseni ovat hapsottavat ja ohenevat, mahdollisimman kaukana shampoomainosten kampauksista. Ilman peruukkia hiukseni n√§ytt√§v√§t yleens√§ silt√§, ett√§ minut olisi raahattu pensasaidan l√§pi v√§√§rin p√§in. Tai silt√§, ett√§ her√§sin juuri. Joinakin p√§ivin√§ silt√§, ett√§ molemmat olisivat tapahtuneet. ūüôā

Unelmoin aina paksuista, pitkistä hiuksista. Laineikkaista ja kauniin värisistä. Halusin osata tehdä lettejä ja kampauksia, nutturoita ja korkeita ponnareita. Nuo unelmat vaihtuivat toiveeseen siitä, että saisin pitää suurimman osan näistä hiuksista, jotka minulla on jäljellä.

Silti, en enää taistele hiustenlähdön lopettamiseksi. Syön vitamiineja ja lisäravinteita, mutta muut poppakonstit ja hoidot olen jättänyt taakseni. Mikään niistä ei toiminut minulla niin hyvin, että niitä olisi kannattanut jatkaa.

Siksi päätin, että nyt annan olla. Hankin pitkät hiukset peruukilla ja käytän loput rahat ihanaan käsilaukkuun. Peruukin pitämisestä kirjoitan joskus toiste, koska tuo aihe ansaitsee oman tekstinsä.

MIT√Ą ON J√Ą√ĄNYT K√ĄTEEN T√ĄST√Ą KAIKESTA?

Hiusten määrä päässäni ei muuta minua tai tee minua paremmaksi tai huonommaksi. Pidän peruukkia, koska peruukin pukeminen aamulla on helpompaa kuin tämän kuontalon muotoilu.

Jos pitäisi valita, olisin aina mieluummin oma itseni, tällaisena kuin juuri nyt olen, kuin ottaisin täydelliset hiukset.

√Ąl√§ ota mit√§√§n itsest√§√§n selvyyten√§, oli se sitten hiukset, terveys, tai mik√§ tahansa asia el√§m√§ss√§. Jos joku asia √§rsytt√§√§, muista ett√§ joku toinen antaisi kaiken saadakseen juuri sen.

Sanonta “hiukset ovat naisen kruunu” on uskomattominta soopaa, mit√§ olen ikin√§ kuullut. El√§mme vuotta 2016, ja tekee fyysisesti pahaa ajatella, ett√§ joku m√§√§rittelisi hiukset naisen arvon m√§√§rittelev√§ksi ominaisuudeksi. 1700-luku soitti ja pyysi mielipiteens√§ takaisin…!

Jokainen meist√§ on arvokas ja t√§ydellinen sen n√§k√∂isen√§, kuin on. Kuva naisista mediassa on muuttunut harppauksin viime aikoina – jos et usko, et ole n√§hnyt H&M:n viimeisimpi√§ mainoksia. Toivottavasti kehitys t√§h√§n suuntaan jatkuu. “Normaalisti” n√§emme mediassa naisia, jotka ovat kaikin tavoin t√§ydellisi√§, hiuksia my√∂ten.

Median luoma kuva meistä naisista on myös iso este tasa-arvon kehittymiselle. Miehelle kaljuus on normaalia. Se tuo jopa jonkunlaista arvovaltaa ja miehekkyyttä mukanaan. Kun nainen kaljuuntuu, mietitään ensimmäisenä, onko hän sairas ja mikä sairaus hänellä on. Tämän pitää muuttua.

Elämä perustuu valintoihin. Jos haluan pitää peruukkia, pidän. Jos en, en. Ja kumpi tahansa on ok.

Save

Save

FOLLOW MY ADVENTURES: BLOGLOVIN | FACEBOOK | INSTAGRAM